lähteekö miten paljon karvaa??

Yleistä keskustelua eurasiereista
marze85
Viestit: 1
Liittynyt: 28.4.2011 23:36

lähteekö miten paljon karvaa??

ViestiKirjoittaja marze85 » 30.4.2011 13:50

hei! kysyisin että lähteekö miten paljon karvaa? asun yksin rivitalokaksiossa ja ihastuin tähän ihanaan rotuun. aikaisemmin minulla on ollut cavalierkingcharlesin spanieli. nyt minulla on tällä hetkellä kaksi kesyrottaa ja kaksi gerbiiliä, ja olisi ihanaa hankkia taas koira seuraksi ja parhaaksi ystäväksi ja lenkkeily kaveriksi.
minun vanhemmilla on coton de tulear pentu. tuleeko eurasier rotu miten muitten koirien kanssa toimeen?? nelli on vielä pentu ja muutenkin se ei kasva hirveen isoksi. minulla vanhemmilla on myös kaksi kissaa. mutta itse asun eri paikkakunnalla niin oltaisiin aika paljon kuitenkin koiran kanssa kahdestaan.

kiitos vastauksista jo etukäteen :)

Avatar
Tuulisenrannan Eija
Viestit: 489
Liittynyt: 1.1.2006 13:33
Paikkakunta: Raahe
Viesti:

Re: lähteekö miten paljon karvaa??

ViestiKirjoittaja Tuulisenrannan Eija » 1.5.2011 0:00

Täytyy myöntää, että sillo ku alakaa lähtemään nii lähtee kans.
Alla kuva Pepen tai Tiltan kertakampauksesta tai siis siitä, mitä sillo sai irti.
Kuva

Kaks kertaa vuodessahan nämä yleensä karvansa tiputtavat, toinen saattaa olla
täys bikinimuotiin heittäytyminen ja toinen hieman vähemmän irtoava.

Tällähetkellä meillä ajaa karvaansa Jehu. Pohjavilla lähtee ihan kiitettävästi
poikke ja imuria sais ulkoiluttaa useemmin, ku olen tehny. Kammatakki saa
moneen kertaan viikossa, ku otan pikkupätkän kerrallaan, ei meijän singahtelia
hermostu hommaan ihan täysin.

Mut se hyvä puoli on, ettei karva ole irti kokoajan.

Hyviä lenkkeilykavereita nämä ovat kuitenki ja mulla ainaki molemmat tulevat
toisten koiren kans toimeen.
Myös muut eläimet saavat olla rauhassa näiltä kahdelta. Kiinnostusta on, mut
ei pahantahtoista eikä riistavietti oo vielä ainakaan heränny kummaltakaan,
vaikka tässä fasaaneja, jäniksiä ym. elukoita pyörii pihapiirissä.
Eukut Tilta s. 16.9.-01, Jehu 2.6.-09, Assi 7.12.2012
Dona 12.2.1999 - 7.1.2011
Pepe 1.5.1993 - 24.5.2006

Tuulisenrannan turinat, Kuvat ja blogi

tinsku
Viestit: 110
Liittynyt: 19.8.2009 0:27
Paikkakunta: Muhos

Re: lähteekö miten paljon karvaa??

ViestiKirjoittaja tinsku » 1.5.2011 19:55

Hei!

Minä en ole huomannut kuin yhden karvanlähdön aina keväisin tuolla meidän 3-vuotiaalle pojulla... :lol: Toinen on vielä niin pentu, etten tiedä siitä miten menee... Mutta Eetu tosiaan aina keväisin pudottaa talvivillansa ja silloin sitä kans lähtee!! Viime keväänä varmaan sellanen 6-7 muovipussillista... :wink: Siitä hyvä rotu kuitenkin on, ettei karva tosiaan ole koko ajan irti. Meillä on mennyt hyvin, kun jaksaa pahimpaan aikaan harjata kerran päivässä villat niin pääsee itse helpommalla ja karvanlähtö nopeampaa ohi. Loput villat on sitten lähtenyt kevätpesun yhteydessä... :D

Tietenkin jonkun verran karvaa lähtee toki muulloinkin, kun on turkkirotu. Mutta sitä ei ihan hirveenä pölise koko ajan. Meillä löytyy sellaista pientä untuvaa vaatteista muuna aikana. Itse koen tälläisen turkin kyllä "helpommaksi" kuin lyhytkarvaisen josta pölisee sellaista pientä piikkiä, joka tarttuu joka paikkaan.

Toisten koirien kanssa tulevat toimeen, kun sosiaalistetaan pentuna. Mutta tässäkin tietenkin yksilöllisiä eroja... Vanhempi koira meillä hieman pidättyväisempi ja sen pitää saada tutustua omaan tahtiinsa. Yleensä ei pidä "päälle käyvistä" koirista. :) Ja joitakin uroksia ei voi sietää, yleensä saman ikäisiä. Vissiin joku miesten juttu! :lol: Pentu taas näyttää ainakin vielä olevan tosi paljon sosiaalisempi. Kaikki koirat on ihania ja kaikkien luo pitäisi päästä tutustumaan. Jero on sellaista päälle käyvää tyyppiä, hyvässä mielessä... :wink:
Eukkupojat:
Kristallikuun Eewertti "Eetu" s. 01.05.2008
Talvitarhan Fakke "Jero" s. 05.11.2010

Avatar
Jasu-Sari
Viestit: 245
Liittynyt: 2.1.2006 11:57
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Re: lähteekö miten paljon karvaa??

ViestiKirjoittaja Jasu-Sari » 3.5.2011 15:09

No meillä kyllä lähtee, aina ja kokoajan. :roll: Välillä enemmän, välillä vähemmän. Ja kummallakaan pojista ei ole koskaan ollut säännöllisiä "nyt lähtee kevätkarva" kerran vuodessa karvanlähtöjä. Jasulla saattoi olla nuorempana monta vuottakin ettei lähtenyt kunnolla. Tiedä sit mikä vika noissa on... :?

Nuka ja Nukan alterego
Kuva

Kuva

Eli vastaus: lähtee, paljon :D
Eurasier urokset
Haukkunevos Jasperi 'Jasu' -99 & Harahill's Gonzales 'Nuka' -02
Karvapallot Koheltaa
www.karvapallot.net

Avatar
MonsieurMosse
Viestit: 114
Liittynyt: 3.1.2006 8:40
Paikkakunta: Kouvola

Re: lähteekö miten paljon karvaa??

ViestiKirjoittaja MonsieurMosse » 9.5.2011 7:59

Hei pitkästä aikaa!
En ole viimeaikoina paljon kommentoinut, mutta Sarin lähettämiin kuviin on ihan pakko: ihanat kuvat.
Ja täytyy sanoa, että kyllä meidänkin pojista karvaa lähtee melko paljon. Vähän niin kuin koko ajan, mutta ihan noin isoja kasoja en ole kerralla saanut. En ole kyllä kaikesta innokkaimpia harjaajiakaan, käsi väsyy jos yrittää molemmat harjata samana päivänä. Olen nyt juuri keväällä vienyt koirien karvaa n. 4 kg kehrättäväksi, joten syskyllä voin tehdä vaikka sukat omien "poikien" karvasta.

Aurinkoista kevättä kaikille!
Viimeksi muokannut MonsieurMosse, 9.5.2011 15:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Joliette
Viestit: 436
Liittynyt: 1.1.2006 1:36
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Re: lähteekö miten paljon karvaa??

ViestiKirjoittaja Joliette » 9.5.2011 8:15

Meillä tytöistä karvaa lähtee pari kertaa vuodessa kunnolla, noin pari kuukautta ennen juoksua alkaa tippumaan. Koirankarvalangasta tuli mieleen, että meilläkin on sellaista teetetty ja tätini neuloi siitä minulle ponchon. On muuten tosi lämmin. :)

Kuva

tinsku
Viestit: 110
Liittynyt: 19.8.2009 0:27
Paikkakunta: Muhos

Re: lähteekö miten paljon karvaa??

ViestiKirjoittaja tinsku » 9.5.2011 15:19

Mielenkiintoista kyllä lukea näistä karvanlähtö asioista itsekin, kun näköjään on niin erilaista vähän jokaisella... Minullle sitten vissiin sattunut "helppo" koira tuon karvanlähdön suhteen... :wink: Onko yleisesti niin, että nartuilla lähtee pari kertaa vuodessa juoksujen aikaan? Tänä vuonna olen ihmetellyt, kun Eetu ei ole vieläkään ruvennut kunnolla pudottamaan villoja... Vaikka niitä kyllä olisi kylmän talven jäljiltä! :lol: Viime vuonna tähän aikaan villat oli kokonaan jo irti...

Niin ja sellainen kysymys tuosta langan teettämisestä... Kun itsellä käynyt myös se joskus mielessä. Minkä hintaista on teettää koiran villasta lankaa? :) Olen kuullut, että aika tyyristä hommaa... :roll:
Eukkupojat:
Kristallikuun Eewertti "Eetu" s. 01.05.2008
Talvitarhan Fakke "Jero" s. 05.11.2010

Avatar
Tuulisenrannan Eija
Viestit: 489
Liittynyt: 1.1.2006 13:33
Paikkakunta: Raahe
Viesti:

Re: lähteekö miten paljon karvaa??

ViestiKirjoittaja Tuulisenrannan Eija » 9.5.2011 16:13

Hinnoista en tiijä mittään mää vaan kerään karvat paperipussiin ja ku pussi on ihan
tuuppatäynnä, suljen sen ja kiikutan kaverille, joka pistää etiäpäin henkilölle, jolla on lampaita
ja sit hää teettää karvoista lampaankarvan kans lankaa.

Saan sit ostaa hieman huokeemmalla halutessani valmista lankaa.

Monet villasukat ja lapaset on jo tehty.
Eukut Tilta s. 16.9.-01, Jehu 2.6.-09, Assi 7.12.2012
Dona 12.2.1999 - 7.1.2011
Pepe 1.5.1993 - 24.5.2006

Tuulisenrannan turinat, Kuvat ja blogi

Avatar
MonsieurMosse
Viestit: 114
Liittynyt: 3.1.2006 8:40
Paikkakunta: Kouvola

Re: lähteekö miten paljon karvaa??

ViestiKirjoittaja MonsieurMosse » 11.5.2011 7:53

Hinnat on kyllä melko korkeat ja vaihtelee tosi paljon. Tässä hieman tietoja:

Pirtin Kehräämö ilmoitti näin:
Meillä tehdään koiran karvasta lankaa. Minimimäärä karvaa on 4 kiloa, johon täällä lisätään 4kiloa lampaan villaa. Näin saadaan riittävä erä meidän tuotantolinjalle. Jos haluatte langan alle kolmesta kilosta koirankarvaa, lisäämme siihen sitten enemmän villaa. Kokonaiserän täytyy olla yhteensä minimi 8 kiloa. Lankaa tästä tulee noin 5,5 kiloa. Hinnaksi tulee: kehruu 23,7 € x 8,00 kg = 189,60€ + villan lisäys 6,50€ x 5,5 kg =35,75€. Yhteensä 225,35€ + toimituskulut.
Eli eivät tee 100 % koirankarvalankaa ollenkaan ja vain toukokuussa.

Eräs kotikehrääjä ilmoitti että kehrääminen maksaa 45 euroa/100 grammaa. Eli hirveän kallista.

Tämä millä minä teetän, tekee 100 % koirankarvalankaa, mutta voi tehdä lisäksi sotkettuna lampaan villoihin (myös väriliisiin). Tekee ihan käsipelillä, joten hidasta homaa. Hinta on 120 euroa/kilo, joten aika paljon halvempaa kuin tuo edellinen. Tietysti tulee vielä postituskulut.

Ajattelin kuitenkin, että ainakin tämän satsin teetän langaksi, jäähän sitten jotain pysyvämpää muistoksi koirista, kun niistä aikanaan aika jättää. Muistojen ja kuvien lisäksi tietysti.
Mosse ja Enska

tinsku
Viestit: 110
Liittynyt: 19.8.2009 0:27
Paikkakunta: Muhos

Re: lähteekö miten paljon karvaa??

ViestiKirjoittaja tinsku » 11.5.2011 22:00

Huh huh... Onpa aika kallista puuhaa! :roll: Pitääkö tässä lähteä rukin ostoon, niin pääsee halvemmalla... :wink: Opettelee itse kehräämään! :P

Mutta kiitos kovasti tiedosta... Eihän sitä tiedä, jos tässä tulisi vastaan joku jolta sais hyvän tarjouksen langan tekoon. Niin sitten vaikka teettäiskin poikien villasta lankaa. Olishan se ihan mukavaa! :lol:
Eukkupojat:
Kristallikuun Eewertti "Eetu" s. 01.05.2008
Talvitarhan Fakke "Jero" s. 05.11.2010


Palaa sivulle “Yleinen keskustelu”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa